Kari Hakala - kiihko ja kutsumus
Olli Seppälä
140x210mm
sid. 223s
Henkilökuva avaa lukijalle näköalan ristiriitaiseen ja kiihkeään taiteilijapersoonaan, joka on pitkän tien kuljettuaan löytänyt oman äänensä. Porilainen työläispoika halusi näyttelijäksi ja pääsi opiskelemaan Tampereen yliopiston näyttelijätyön kurssille. Ammattilaisura lähti menestyksekkäästi käyntiin. 1980-luvulla Hakala tunnettiin ”uskoon tulleena KOM-teatterin näyttelijänä”; 1990-luvulla hänen kuuluisimpia roolejaan oli Erkki Metsolan osa tv-sarjassa Metsolat. Markuksen evankeliumi, suuren suosion saanut monologinäytelmäs, vei hänet uransa huipulle. Hakala antoi esitykselle kaikkensa, ja kaiken sen häneltä vei: täysille katsomoille mennyt kiertue katkesi totaaliseen uupumukseen ja loppuunpalamiseen. Merkittävimpiä viimeaikaisia töitä Kari Hakalalta on ollut hänen ohjauksensa Vihan päivät 1918 Tampereen tuomiokirkkoon 2007, mistä hän sai Tampereen kaupungin Vuoden kulttuuriteko -palkinnon. Hakalan intohimoinen suhtautuminen teatteriin, uskoon ja elämään näkyy kaikessa, mitä hän tekee. Kirja kertoo myös hänen viha-rakkaussuhteestaan taiteeseen.
Kerro kaverilleKerro kaverille
Jätä arvostelusi tästä tuotteesta. Kaikki arvostelut tarkistetaan ennen julkaisua.

