Näillä voit maksaa
Tuotenumero: 1797867X4

Kotimaa Suola 2/2011

66 s.

9,00 €
/kpl
Heti saatavana.

Suola on tuhti tietopaketti ja monia lukukertoja kestävä teemajulkaisu. Vuonna 2008 ensimmäisen kerran ilmestynyt Kotimaa-lehden aikakauskirja postitetaan lehden kaikille kestotilaajille. Suolaa voi lisäksi ostaa irtonumerona Kotimaakaupasta.


Mihin kirkko tarvitsee herätysliikkeitä?

Uusimman Suolan teemana ovat Suomen evankelis-luterilaisen kirkon herätysliikkeet. Muun muassa tutkija Hanna Salomäen artikkelista käy ilmi, että ahkerimmat jumalanpalveluksissa kävijät löytyvät herätysliikkeistä. Suola kertoo myös eri herätysliikkeiden laulukirjoista sekä Laestadiuksen perillisistä. Lisäksi lehdessä haastatellaan kirkon jäseneksi palannutta näyttelijä Sara Paavolaista.


Suola tarjoaa pitkiä ja pohdittuja lukujuttuja ja asiantuntija-artikkeleita pintaa syvemmältä. Suolassa äänessä ovat kirkon ja seurakuntien asiantuntijat, mutta myös tavalliset seurakuntalaiset keskustelunaiheineen ja mielipiteineen. Teemajulkaisu sopii paitsi kenen tahansa kirkosta syvällisesti kiinnostuneen lukijan käteen myös koulutusmateriaaliksi seurakunnille, oppilaitoksille ja järjestöille.

Kerro kaverille

Kerro kaverille

Oma nimi
Oma sähköposti
Vastaanottajan sähköposti
Otsikko
Viesti
Haluatko arvostella tuotteen?

Jätä arvostelusi tästä tuotteesta. Kaikki arvostelut tarkistetaan ennen julkaisua.

Nimimerkki
Arvostelu

Ostoskori on tyhjä

Maijan tarina

Maijan tarina

Hurtig Johanna, Leppänen Mari

29,60 € (32,90 €)
ALV 9%
Lue lisää »
Then Sings My Soul - The Best of the Priests cd

Then Sings My Soul - The Best of the Priests cd

The Priests

18,90 € (21,90 €)
ALV 23%
Lue lisää »
Binti-nukke Tansaniasta

Binti-nukke Tansaniasta

Kirkon Úlkomaanapu

11,90 €
ALV 23%
Lue lisää »
Liiton arkki-lautapeli

Liiton arkki-lautapeli

Peli sopii kaikenikäisille alkaen kahdeksanvuotiaista. Sisältää englannin- ja suomenkieliset ohjeet. 2-5 pelaajaa. Pelin kesto 30-60 min.

25,00 €
ALV 23%
Lue lisää »
Jerusalem - Kaupungin elämäkerta

Jerusalem - Kaupungin elämäkerta

Montefiore Simon Sebag

35,10 € (39 €)
ALV 9%
Lue lisää »
Avara cd

Avara cd

Jukka Perko

19,70 € (21,50 €)
ALV 23%
Lue lisää »